Kesäkuussa PTKJ:n yhtenä viikkoliikuntakokeiluna oli iltarastit. Kohteena oli Kangasalan ja Oriveden rajamaastossa sijaitseva Matkajärvi. Aikaisempi suunnistuskokemukseni koostui armeijasuunnistuksen lisäksi yhdestä iltarastittelusta sekä kahdesta kahdeksan tunnin polkupyörärogainingista. Olin siis omasta mielestäni melko pro.
Tapahtuman pääorganisoijana ja muiden opastajana toimi suunnistuksesta suhteellisen liekeissä oleva Lotta. Muita mukana olleita olivat MM-tason suunnistajalta oppinsa saanut, Pohjois-Tampereen kovin jätkä Ilkka sekä nollakokemuksella ennakkoluulottomat Laura ja uusi prospect-jäsen Eeva-Liisa.
Ilta lähti käyntiin, kun Ilkka veti taskustaan kaikkia ilahduttaneen hyttysmyrkyn. Pisteet Ilelle! Tuumailun jälkeen reitiksi valikoitui viiden kilometrin ”helppo”. Päätimme lähteä suunnistamaan koko joukko samaa matkaa ns. rennolla meiningillä. Yhdistys sponsoroi kolme karttaa eli halvaksi tuli tämäkin.
Kävelimme aloituspaikalle, jossa Lotta otti ohjakset käsiinsä. Alkoi suunnistusrupeaman nopein kilometri. ”Sormi koko ajan kartalla!”, “Katse maastoon!”, Lotta komensi huomattavan kantavalla äänellä. Mieleeni tuli Poliisiopiston Debbie Calahan. Äärimmäisen asiallinen meininki!
Ensimmäinen ja toinen rasti löytyivät helposti ja ryhmän itsevarmuus alkoi kasvaa. Kolmannelle rastille oli jo hieman enemmän matkaa ja maasto muuttui metsätiestä poluksi. Loikimme Lauran kanssa ryhmän kärjessä ilman karttaa luottaen suuntavaistoon sekä edellä kulkeviin Pyrinnön logoilla varustettuja paitoja kantaviin nuorukaisiin. Fysioterapeutti Lauran oli vaikea pidätellä hymyään, kun hän tajusi, kuinka hyvää harjoitusta polulla juokseminen oli hänen keskivartalon ja jalkojensa pienille tukilihaksille.
Maasto hankaloitui aavistuksen ja meidät ohitti lastaan kantorepussa kuljettava nainen. Mahdollisesti tästä herpaantuneena kolmas rasti ei löytynyt yhtä välittömästi kuin kaksi edellistä.
Matka jatkui tuttuun tyyliin: suunnistajat perässä ja aistien varassa loikkivat gasellit kärjessä. Saavuimme voimalinjojen alla olevalle hakkuuaukealle, josta avautuivat upeat näkymät. Jäimme siirtolohkareelle ottamaan ryhmäkuvia someen. Ilen ensimmäiseen otokseen ikuistui kivelle kiipeävän Eeva-Liisan peräosa. Tämä aiheutti porukassa luonnottoman äänekästä hörinää kiusallisen hetken taltuttamiseksi mahdollisimman nopeasti. Saimme kehuja rennosta meiningistä ohi meneviltä tosikkosuunnistajilta.
Lotta luovutti kartturin pestinsä minulle, jolloin sisäinen insinöörini sai vallan. Seuraava rasti löytyi pienen ryynäämisen seurauksena, minkä jälkeen oltiin valinnan äärellä: lähdetäänkö oikaisemaan suon yli vai kierretäänkö polkua pitkin? Valinta oli helppo ja nopea.
Nilkkoja myöten suossa seisoessani ei vituttanut, sillä seura oli hyvää ja sää lämmin. Suo oli ojitettu, joten ojaa seuraamalla menisimme varmasti oikeaan suuntaan eikä kompassia tarvittu. Joukkosuggestio oli vahva.
Suon ylityksen jälkeen jatkoimme matkaa oudon huonosti täsmääviä maamerkkejä seuraillen. Luottamusta ei herättänyt puolipäättömän samoilun jälkeen metsästä löytyvä puolustusvoimien harjoitusalueesta varoittava kyltti. Ilkka valitteli kompassin neulan jumittumista. Outoa oli, että Lotan neula jumitti täysin samaan suuntaan.
Päätimme epäintuitiivisesti totella kompassia ja kohta olimmekin taas kartalla. Kirottu suo ja sinne 90 asteen kulmassa kaivetut ojat olivat johdattaneet meidät 90 astetta väärään suuntaan. Kyllähän siellä Jukolassakin pummattiin, naureskelimme.
Seuraavat rastit löytyivät helposti, minkä jälkeen oli aika suunnata viimeiselle rastille. Matkalla kohdattiin vielä yksi yllätys, kun helpoksi luultu hakkuuaukea osoittautui koko retken vaikeimmaksi maastoksi sisältäen samaan aikaan sekä kivikkoa, risukkoa, suota että kiipeämistä. Jostain takaani kuului ääni: “Pojat, en näe teitä enää”.
Viimeinenkin rasti löytyi ja autolle palatessa kaikki olivat silminnähden iloisia. Heitettiin yläfemmoja ja peräluukussa odottavat juomapullot tyhjennettiin yllättävän nopeasti. Urheilukello näytti kuljetuksi matkaksi seitsemän kilometriä ja keskisykkeeksi 140. Aikaa kului noin kaksi tuntia. Yllättävän tehokas urheilusuoritus! Kaikki antoivat suunnistukselle lajina pisteet 5/5.
Johtopäätös: Hieno laji, aion jatkaa harrastamista, jos kesän aikataulut antavat myöden!
Terkuin: Tapio